Kristityt kaikkialla maailmassa kulkevat läpi paastonajan korostamalla rukousta, paastoa ja almujen antamista. Usein tulkitsemme tällaiset käytännöt yksinomaan juutalais-kristillisiksi, ja ne ovatkin yhteisiä abrahamilaisille uskontokunnille. Kuitenkin myös buddhalaisuus ja muut itäiset uskonnolliset perinteet kutsuvat uskovia dānaan (almujen antamiseen tai hyväntekeväisyyteen). Dānaa on kutsuttu buddhalaisen hengellisen matkan perustavaksi ja tärkeimmäksi periaatteeksi, joka johtaa suurempaan sisäiseen vapauteen ja viime kädessä nirvanaan – toivottuun vapautumiseen uudestisyntymisen kiertokulusta.
Buddhalaisuudessa almuja tarjotaan usein buddhalaismunkeille, tavallisesti ruoan muodossa. Vastineeksi munkki tarjoaa siunauksen. Almujen ja rukousten vaihto käynnistää hengellisen yhteyden. Kuten Buddha itse kertoi, almujen antajan ja munkin tulisi olla ”keskinäisessä riippuvuudessa”. Almujen antajat antavat munkille elämän ”tarvikkeet”, ja munkit vastineeksi ”opettavat heille Dhamman ihailtavaa” (elämän oikea polku) (Itivuttaka, §107).
Mikäli almujen antaminen asettaa antajat ja vastaanottajat keskinäiseen riippuvuuteen, hyväntekeväisyysteko vaikuttaa antajan henkeen auttaen häntä hengellisesti puhdistumaan ja muuttumaan. Buddhalaisen käsityksen mukaan dāna tarjoaa vapautta, tervettä irrottautumista maailmasta ja auttaa ihmistä elämään muiden hyväksi, kun taas sen vastakohta, itsekkyys, synnyttää kipua ja kärsimystä itsekeskeisyyden kautta.
Kristillisessä perinteessä Jeesuksen kehotukset almujen tarjoamiseen ovat lukuisat. Matteuksen evankeliumin 25. luvussa kristityn pelastus kytketään kaikkein eniten apua tarvitsevien rakastamiseen, jolloin hyväntekeväisyys nähdään vastauksena itse Kristukselle:
Tulkaa, te Isäni siunaamat. Perikää valtakunta, joka on valmistettu teille maailman perustamisesta lähtien. Sillä minä olin nälkäinen, ja te annoitte minulle ruokaa, minä olin janoinen, ja te annoitte minulle juotavaa, minä olin muukalainen, ja te otitte minut vastaan, minä olin alasti, ja te vaatetitte minut, minä olin sairas, ja te hoiditte minut, minä olin vankilassa, ja te vierailitte luonani. (jakeet 34-36)
Tämä kehotus hyväntekeväisyyteen – sanasta caritas, joka tarkoittaa ”rakkautta” – on edelleen yksi kristinuskon merkittävimmistä tunnusmerkeistä, joka kannustaa sekä yksilöllisiin että yhteisöllisiin ponnisteluihin.
Kristittyjen samoin kuin buddhalaistenkin mielestä almujen antamiseen suhtaudutaan myönteisesti hengellistä ansiota tuottavana harjoituksena. Kristitylle hyväntekeväisyys on vastaus Jumalan kutsuun, ja sitä elävöittää hänen armonsa. Vastaavasti buddhalainen ymmärtää almujen antamisen uhrautuvan hyväntekeväisyyden muotona, joka on ansiokasta – ehkä jopa pelastavaa buddhalaisessa mielessä – kartuttamalla hengellistä rikkautta ikuisuutta varten. Buddhalaisille pyhän tekstin mukaan antamisen hedelmiä ovat muiden kiintymys ja arvostus, itseluottamus ja hyvä maine, ja kuoleman jälkeen sielu ”ilmestyy jälleen hyvään määränpäähän, taivaalliseen maailmaan” (Anguttara Nikaya 5, 34). Buddhalaiset uskovat, että dānan harjoittaminen voi osaltaan katkaista uudelleensyntymisen kierteen ja johtaa nirvanan saavuttamiseen. Vaikka kristityn tuonpuoleinen elämä on erilainen kuin buddhalaisen kuvittelema, henkiseen vapauteen johtavalla tiellä, joka huipentuu tuonpuoleiseen, on jonkin verran yhtäläisyyksiä.
Kristinusko ja buddhalaisuus keskittyvät kumpikin eriytettyyn almujen antamiseen eli siihen, että almuja tulisi jakaa tilanteen ja tarpeen mukaan. Kristinuskon ”pyhien köyhien” käsite, joka perustuu apostolien todistukseen, pitää leskiä ja orpoja erityisesti almuja ansaitsevina. Viime aikoina katolilaiset ovat kutsuneet tätä köyhien etuoikeutetuksi valinnaksi, vastaukseksi niille yhteiskunnan jäsenille, jotka tarvitsevat eniten hyväntekeväisyyttä.
Hyväntekeväisyydessä ja dānassa on kuitenkin kyse muustakin kuin siitä, mitä apua tarvitseva saa; niissä tunnustetaan, että antamisessa on vastaanottamista. Kristitylle hyväntekeväisyys on tie todelliseen vapauteen. Irrottautuminen tästä maailmasta antaa mahdollisuuden keskittyä korkeampiin asioihin ja lopulta kokea uskon ja Jeesuksen synnistä ja kuolemasta saavuttaman voiton kautta tuleva maailma: taivas.
Buddhalainen ajatus dānasta voi muistuttaa meitä kristittyjä eräästä uskomme perusperiaatteesta, josta Kristus todisti ja jota ensimmäiset kristityt ja nykypäivän uskovaiset ihmiset harjoittavat: Se, mitä annamme almuja täällä, maksetaan takaisin. Kuten evankeliumi kertoo meille:
Myyte omaisuutenne ja antakaa almuja. Varatkaa itsellenne rahapussit, jotka eivät kulu, ehtymätön aarre taivaassa, johon varas ei pääse eikä koi tuhoa. (Luuk. 12:33)
Kristityille ja buddhalaisille hyväntekeväisyyden kautta löytyy vapaus, vapautuminen kiintymyksestä itseen ja tämän maailman asioihin sekä avoimuus tulevaan elämään.